Kerran kuukaudessa ilmestyvässä blogisarjassa esittelen ihania, lahjakkaita naisia, jotka seuraavat omia unelmiaan, tekevät omannäköistään työtä ja ovat lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Kaikki upeat naiset liittyvät Villipihlajalle tärkeisiin arvoihin sekä teemoihin kuten luonto, tanssi, ilo, kiitollisuus, hyvinvointi, taide ja luominen.
Tanja on sydämellinen, vastuunsa tunteva, tiedonjanoinen ja suorasanainen hortaohjaaja, mehiläistarhaaja ja kääntäjä. Taito ja tapa hyödyntää luontoa sitä kunnioittaen on periytynyt Tanjalle lapsuudesta ja kulkenut mukana läpi elämän. Hän on työnsä kautta huomannut, että luonnon ja sen antimien tuntemus lisää ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia, vahvistaa ihmisten itsetuntoa ja etenkin näinä päivinä myös turvallisuudentunnetta.
Lapsuus metsissä leikkien
Olen pienestä pitäen luonnossa viihtynyt paljasjalkainen stadilainen, puoliksi metsässä paljain jaloin kulkeva, yksin viihtyvä peikkolapsi, puoliksi kirjastoissa, museoissa ja ihmisivilinässä viihtyvä kaupunkilaislapsi, melkeinpä jonkinlainen kimeeri, joka tarvitsee kumpaakin maailmaa voidakseen hyvin.
Perheeni asui kouluajat Helsingin Kalliossa, mutta vietimme aina pitkät kesät mökillämme Etelä-Savossa, sananmukaisesti keskellä metsää, ilman tietä ja sähköä, ja luonto oli meidän lasten leikkipaikka. Kävyt, kivet, oksat, tuohen- ja kaarnanpalat muuttuivat lasten ehtymättömällä mielikuvituksella kaikiksi esineiksi, mitä leikeissämme ikinä tarvittiinkaan, ja niistä myös valmistettiin mm. jousipyssyjä, tuohituokkosia, oksapunoksia ja vaikka mitä. Usein leikimme intiaaneja, jotka elivät luonnon keskellä sen antimilla ja sitä kunnioittaen.
Aina luontoa kunnioittaen
Meitä kannustettiin pienestä pitäen tutustumaan luontoon ja käyttämään sen antimia hyväksemme. Kasviot ja muut tunnistusoppaat olivat ahkerassa käytössä, samoin mm. Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat ja muut luonnonkasvien hyödyntämiseen opastavat teokset. Sen ohjeita noudattaen laitoimme monenlaisia herkkuja, teimme erilaisia hius- ja kasvo-hoitoja ja säilöimme luonnon satoa pääasiassa kuivattamalla (joskus hiostamalla), sillä sähköä ja pakastinta ei tosiaan ollut. Hämärässä hirsituvassa roikkui aina yrtti-nippuja, ja rakoladossa kuvattiin lehtiä ja kukkia hyttysverkosta ja rimoista rakennetuilla kehikoilla, joita pinottiin kalikoiden avulla ilmavasti päällekkäin. Alussa mökillä oli vain maakellari, mutta myöhemmin sinne saatiin kaasujääkaappi, jonka poistoilmaritilän päällä hiostettiin lasipurkeissa maitohorsmaa, vadelmaa ja muuta. Sienestys ja marjastus kuuluivat tietysti myös elämäämme kauneimmassa Järvi-Suomessa, toisella kotiseudullani.
Taito ja tapa hyödyntää luontoa sitä kunnioittaen on siis periytynyt lapsuudestani ja kulkenut mukanani sieltä asti. Nuorena vähävaraisena opiskelijana sitä osasi arvostaa, kun kaapissa oli usein vain jauhoja, riisiä, maitoa, munia ja öljyä. Niistä ja luonnon antimista pystyi valmistamaan vaikka mitä ravitsevia ruokia: nokkoslettuja, sienirisottoa, villivihannesmuhennoksia, marjakeittoja, munakkaita jne. Eikä tarvinnut käyttää vähiä rahojaan niin paljon ruoka-ainesten ostamiseen.
Myöhemmin asuin 1980-luvun lopulla Italiassa, Sisiliassa, ja siellä sain tutustua sen alueen luonnonkasvien ja muiden luonnon antimien hyödyntämiseen. Sisiliahan on aina ollut kulttuurisesti rikasta aluetta, mutta kansa on ollut köyhää ja oppinut siksi hyödyntämään luonnon antimia henkensä pitimiksi. Italialaiseen tapaan niistä loihditaan toinen toistaan herkullisempia ja ravitsevampia ruokia. Cucina povera ei todellakaan ole makumaailmaltaan köyhää! Siellä myös näin ensi kerran torikojuissa myynnissä villivihanneksia, kotiloita ja muuta maastosta kerättyä. Samoin tein silloin ensi kertaa tuttavuutta kaupallisiin lääke- ja rohtokasvituotteisiin, joita myytiin myös omissa, apteekkia muistuttavissa erboristeria-myymälöissä asiantuntevan neuvonnan kera. Italialaiseen kansanlääkintäperinteeseen kuuluu muutenkin vahvasti erilaisten ruoka-aineiden ja ruokien käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin. Vakavissa tapauksissa mentiin tietysti lääkärille, mutta pienempiin vaivoihin löytyi useimmiten jokin rohto, ruoka tai kansanparannuskeino, jota kokeiltiin ensin, ja myös lääkärit kannustivat niiden käyttöön. Myös empatiaa ja huolenpitoa jaeltiin Italiassa runsaskätisesti, eikä senkään arvoa voi ihmisen paranemisessa ja hyvinvoinnissa aliarvioida.
Sielunruokaa
Myös työni ovat vähän kuin kahdesta eri maailmasta. Talvikauden istun pääosin tietokoneen äärellä kääntämässä tv-ohjelmia, näytelmätekstityksiä, asiatekstikäännöksiä sun muita, mutta keväästä syksyyn työskentelen enemmän mehiläistarhaajana ja luonnonruokakouluttajana. Olen koulutettu hortaohjaaja, luonnonyrtti-, sieni- ja marjaneuvoja, ja olen suorittanut myös mm. mehiläistarhaajan ammattitutkinnon. Vedän kaikilla osa-alueilla kursseja neljällä kielellä – suomeksi, ruotsiksi, italiaksi ja englanniksi, joko valmiin kurssimallin tai tilaajan toiveiden mukaisesti. Monikielinen opetus tarjoaa myös itselle hyvää aivojumppaa, ja tieteelliset nimet ovatkin siinä tukeva pohja, jonka avulla nimet selviävät kielellä kuin kielellä.
Vaikka luonnonruokakursseilla opitaan tunnistamaan luonnon antimia ja myös valmistamaan niistä ruokaa ja hyvinvointituotteita, tärkeässä asemassa on myös itse luontokokemus ja luonnossa liikkumisen hyvää tekevä vaikutus.
Puoliksi stadilaisena haluan tehdä luontoa tutuksi etenkin niille, jotka kenties kokevat sen vähän vieraaksi. Olen vakuuttunut siitä (ja olen sen myös työni kautta huomannut), että luonnon ja sen antimien tuntemus lisää ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia, vahvistaa ihmisten itsetuntoa ja etenkin näinä päivinä myös turvallisuudentunnetta. Muuttuvassa ilmastossa ja maailmassa, jossa pandemia on mullistanut ihmisten elämää, yhteys luontoon ja taito hyödyntää sen antimia tuovat ihmisille mielenrauhaa ja turvaa.
Nämä kaksi kovin erilaista työsarkaani, kääntäminen ja toisaalta yrittäjyys luonnon parissa, täydentävät toisiaan ja antavat toisilleen vastapainoa, ja nautin suuresti kummastakin. Kummassakin maailmassa riittää myös aina uutta opittavaa, mikä on sekin on minulle tärkeää. Missään töistäni ei pääse leipääntymään, kun tehtävät ja kielet vaihtelevat, ja saa aina kohdata uusia tilanteita, haasteita ja ihmisiä. Eikä mistään saa niin hyviä kiksejä kuin siitä, että näkee oppilaan silmien sädehtivän innosta ja saavan sanamukaisesti eväitä elämään, tai kun näkee mehiläisyhteiskunnan voivan ja porskuttavan hyvin.
Se on hyvää sielunruokaa.
Vastuullista luonnon hyödyntämistä
Ilmastonmuutos asettaa omat haasteensa luonnon eliöille, ja sen huomaamme jo nyt myös omassa mehiläistarhauksessamme. Yksi siihen liittyvä ilmiö on lisääntyvä luonnon eritahtisuus, siis että esimerkiksi mehiläisten ravintokasvit kukkivat lämpenevässä ilmastossa niin aikaisin, että mehiläisyhteiskunnan kehitys on niin varhaisessa vaiheessa, ettei se pysty vielä keräämään siitä ravintoa. Silloin mehiläiset jäävät ilman pähkinäpensaan tarjoamaa, poikastuotannolle arvokasta siitepölyä, ja kasvi ilman tehokasta pölytystä. Näin kävi tänä vuonna Etelä- ja Lounais-Suomessa pähkinäpensaalle, joka kukki täälläpäin jo tammi-helmikuussa, jolloin mehiläiset eivät vielä lentele.
Tilanne asettaa omat vaatimuksensa ihmisille niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin luonnon hoidossa ja hyödyntämisessä. Meidän on entistä tärkeämpää huolehtia luonnon monimuotoisuudesta, eliöiden elinympäristöjen varjelemisesta ja niiden ravintokasvien vaalimisesta. Siinä myös villiyrttien ja –vihannesten kerääjillä on oma vastuunsa: kasvustoja ei koskaan pidä verottaa niin paljon, että ne hiipuvat, mikä tarkoittaa etenkin sitä, että siemenillä lisääntyvään kasviin pitää aina jättää myös kukkivia yksilöitä, että kasveja pitää poimia varoen juuria vahingoittamatta, ja erityisen varovaisesti pitää verottaa lajeja, jotka ovat jonkin eliön ainoa ravintokasvi, kuten isomaksaruoho on isoapolloperhosen toukalle.)
On tärkeää huolehtia myös itsestään
Olen elättänyt itseni 25 vuotta freelancerina ja pienyrittäjänä, ja siksi niin toimeentulosta kuin omasta työkyvystä huolehtiminen on ehkä noussut keskivertoa korkeammalle sijalle elämässä.
Olen vuosien varrella ja monesti kantapään kautta oppinut, että ihmisen pitää huolehtia itsestään ja omista tarpeistaan terveellä itsekkyydellä, vähän kuten lentokoneessa pitää ensin vetää happimaski omalle naamalle ja sitten vasta vierustoverille. Ellei ole itse kunnossa, ei pysty huolehtimaan kunnolla muista ja muustakaan. Tai pystyy, mutta jatkuva äärirajoille venyminen tekee vuosi vuodelta enemmän tuhoaan.
Oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi onkin nykyään korkealla omassa arvojärjestyksessä. Siinä tärkeässä asemassa ovat itselleni luonto, kulttuurinautinnot, elämänaikainen oppiminen, ihmissuhteiden vaaliminen ja terveydestä ja kunnosta huolehtiminen.
Luonnon antimet ja muu hyvä ravinto ovat siinä tärkeitä, samoin lepo ja laadukas uni, mikä on itselleni se vaikeampi rasti. Levottomien jalkojen ja mielen kesyttäminen luo siinä omat haasteensa, mutta siinäkin auttaa myös lempeä ja palauttava luonnossa liikkuminen. Lisäksi harrastan monipuolisesti eri liikuntalajeja vähän sen mukaan, mihin kroppa milloinkin taipuu. Etenkin tanssi (uusimpana lajina lindy hop) ja jooga ovat lähellä sydäntäni, mutta olen harrastanut lajeja aika ennakkoluulottomasti crossfitistä ja kirkkovenesoudusta miekkailuun ja uimahyppyyn. Nautin itseni haastamisesta siinäkin, ja kun ei ota itseään liian vakavasti, ei tarvitse miettiä itsensä nolaamista. Kesäisin mehiläistarhaus ja puutarhanhoito tarjoavat myös runsaasti antoisaa hyötyliikuntaa.
Metsässä käyn lähes joka päivä vuoden ympäri, kesäisin usein keruukorin kera, ja lähes joka kerran tuon sieltä jotain mukanani: yrttejä, sieniä, marjoja, jonkin tunnistettavan eliön, kauniin oksan tai muun luonnon esineen, valokuvan tai vähintäänkin rentoutuneemman mielen. Kun tyttäreni oli pieni, hän sanoi kerran, että on ihan kiva että mamma käy metsässä yksinkin, koska mamma tuo sieltä aina hänelle jonkin aarteen.
Lapsissa asuu viisaus.
Kaikki kuvat: Tanja Oreton albumi