Kerran kuukaudessa ilmestyvässä blogisarjassa esittelen ihania, lahjakkaita naisia, jotka seuraavat omia unelmiaan, tekevät omannäköistään työtä ja ovat lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Kaikki upeat naiset liittyvät Villipihlajalle tärkeisiin arvoihin sekä teemoihin kuten luonto, tanssi, ilo, kiitollisuus, hyvinvointi, taide ja luominen.
Maaliskuun naisena on hyvänmielen luontonoita Liisa Tyllilä. Liisa vie ihmisiä metsään ja vesille, patikoimaan, potkulautailemaan, melomaan, suppailemaan, hiihtämään, retkiluistelemaan, potkukelkkailemaan, lumikenkäilemään sekä nokipannukahville elävän tulen ääreen. Nauravainen Liisa tekee Luontonoitana merkityksellistä työtä ja kokee olevansa etuoikeutettu, kun on saanut ikänsä tehdä työtä, josta pitää.
Olen syntynyt supistetun kyläkoulun ainoan opettajan ja maitoautonkuljettajan esikoiseksi. Huolettoman lapsuuden vietin naapurin lasten kanssa koulun ympäristössä leikkien, lehmätarhojen polkuja kulkien, lähimetsissä seikkaillen ja kivilouhimoiden rääppikasoilla hypellen. Ulkona niin usein kuin mahdollista.
Kotikunnassani Kurussa oli lapsuudessani monta noitanakin pidettyä kansanparantajaa, joiden luona myös minä villinä lapsena usein kävin apua hakemassa, kun ranteiden tai nilkkojen luut olivat rajuissa leikeissä menneet sijoiltaan. Hellävaroen ja ystävällisesti he auttoivat ja epäilemättä siten jäivät mielen pohjalle esimerkkeinä hyvistä ihmisistä.
Olen aina elänyt perhekeskeisesti ja vielä murkkuikäisenäkin tein perheen kanssa kesäretkiä isän lapsuuden maisemiin Helvetinkolulle. Loma-ajat autoilimme ympäri Suomea äidin suunnitelmien mukaan ”sivistymässä” ja bongailimme kansallismaisemia ja historiallisesti tärkeitä kohteita. Mutta usein myös soudimme lähisaareen eväsretkille. Talvisin hiihdimme kaveriporukalla pitkiä retkiä umpihangessa aina välillä ladunraivaajaa vaihtaen. Syksyisin poimimme marjoja ja sieniä ja välillä poikkesimme omenavarkaissa naapurin puolella.
Tie luontonoidaksi
Minusta piti tulla poliitikko, joku todella vaikutusvaltainen päättäjä, sellaista koulun jälkeen suunnittelin. Tampereen yliopisto oli siihen aikaan niin poliittinen ja aatemaailmaani sopimaton, että oikeaa paikkaa etsiessäni ehdin olla monenlaisissa sekalaisissa töissä: opettajana Nuijamaalla ja Padasjoella, hammaslääkärin vastaanottoapulaisena Kurussa, kouluasiainsihteerinä, työväenopiston jumppailtojen vetäjänä, lasten näytelmäpiirin ohjaajana ja kiertävän röntgenauton assistenttina. Kunnes sitten pääsin opiskelemaan saksaa, englantia ja ruotsia Tampereen kieli-instituuttiin. Opiskelu oli niin mukavaa, että sitä sitten jatkoinkin vaihtaen vain alaa ja aihepiiriä ympäristönsuojelusta, aikuiskoulutukseen ja oppimateriaalin valmistukseen, matkailuun ja eräopaskoulutuksen ”esiäitiin” SuVi (suojelu- ja virkistysalue) -koulutukseen.
Valmistuttuani olin kolme vuotta oppaana Seitsemisessä jo ennenkuin kansallispuisto oli perustettukaan. Sen työrupeaman jälkeen olin Suomen Ladun LatuLissuna kunnes Seitsemisen salaisen taikajuoman avulla avioliittoon saamani Pekan kanssa olin perustanut perheen ja meillä oli kolme lasta. Mies oli työnsä vuoksi viikot Vaasassa, lapset ja minä Ylöjärvellä ja Tampereelta äitiyslomani aikana kadonnut työ Helsingissä – aika mahdoton tilanne, josta pelasti itseni työllistäminen oman yrityksen kautta. Vuoden 1992 viimeisinä päivinä syntyi Hiking Travel, Hit Ky, perheyrityksemme, jossa tänä päivänä työskentelevät mieheni ja minun lisäksi sekä esikoisemme Tapio että kuopuksemme Tuire. Keskimmäinen lapsemme, Virve, ”pelastaa maailmaa” opettajana Järvenpäässä.
Iloa ja voimaa luonnosta
Koen hyvänmielen luontonoitana työni merkitykselliseksi ja tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen saanut koko ikäni tehdä työtä, josta pidän. Olen vienyt asiakkaita metsään ja vesille, patikoimaan, potkulautailemaan, melomaan tai suppailemaan, talvella hiihtämään, retkiluistelemaan, potkukelkkailemaan tai lumikenkäilemään. Tukikohtamme on aivan Tampereen keskustan tuntumassa ja Kaupin metsät ja Näsijärven aallot ovat aivan vieressä. Seitseminen ja Helvetinjärvi, Siikaneva ja Kintulampi ovat suosikkikohteitani, mutta kaikkialta luonnosta löytyy paljon nähtävää ja koettavaa!
Minulle luonto, metsät ja järvenselät ovat rakkain työympäristö, ilon ja voiman antaja. Sitä hyvää mieltä, hyväksyntää, oikeutta olla juuri sellainen kuin on, haluan retkilläni jakaa muille. Koska minulla ei valitettavasti ole kansanparantajaesikuvieni taitoja, saan luottaa luonnon voimaan, antaa luonnon vaikuttaa, voimistaa ja vahvistaa, auttaa ja parantaa. Luonto-oppaan työ muistuttaa hyvin paljon tulkin työtä – molemmissa duuneissa asia on tärkein, oma rooli on välittää tarvittava tieto, mahdollistaa luontokokemus, herätellä asiakkaita itse näkemään, kuulemaan ja tuntemaan.
Olen iloinnut Villipihlajan Karoliinan tavoitteesta työssään ”onnellistuttaa” ihmisiä. Koen, että meillä on samat tavoitteet ja riemuitsen siitä, että minun väistyessäni vähitellen eläkkeelle, hyvänmielentyö jatkuu niin omassa yrityksessä kuin muuallakin.
Kaikki kuvat: Liisa Tyllilän arkisto.