Kerran kuukaudessa ilmestyvässä blogisarjassa esittelen ihania, lahjakkaita naisia, jotka seuraavat omia unelmiaan, tekevät omannäköistään työtä ja ovat lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Kaikki upeat naiset liittyvät Villipihlajalle tärkeisiin arvoihin sekä teemoihin kuten luonto, tanssi, ilo, kiitollisuus, hyvinvointi, taide ja luominen.
Huhtikuun naisena loistaa oopperalaulaja, sopraano Johanna Lehesvuori. Johanna on säteillyt vuodesta 2016 Suomen Kansallisoopperassa sekä solistina että kuorossa. Hänen päivänsä täyttyvät normaalisti eri oopperoiden harjoituksista ja näytöksistä. Lisäksi laulajaa työllistävät myös muualla esitettävä ohjelmisto: oopperaroolit, aariat ja kirkkomusiikkiteokset. Nyt maailmassa vallitseva poikkeuksellinen koronatilanne vaikuttaa myös oopperalaulajan elämään.
Lapsuus laulaen – tietysti korkealta ja kovaa
Olin 4-vuotias, kun meille rakennettiin taloa Kälviän Ruotsaloon järven rannalle. Lauloin aina korkealta ja kovaa. Muurari kysyi minulta mikä minusta tulee isona ja vastasin heti “oopperalaulaja”. Muistan katsoneeni paljon televisiosta oopperaa, teatteria ja tanssia. Lainasin äidin meikkejä ja pukeuduin hänen kauneimpiin vaatteisiinsa ja olin aina mukana esityksissä. Perheessänikin harrastetaan musiikkia mutta musiikin ammattilaisia suvustani ei löydy.
13-vuotiaana hain ensimmäisen kerran Keski-Pohjanmaan konservatorioon. Kälviän kuntapaikat olivat kuitenkin vuosi toisensa jälkeen täynnä ja sieltä ei vapautunut paikkoja. Pääsin kuitenkin pedioppilaaksi Mari Palon opetukseen vuodeksi – tämän jälkeen Mari muutti Helsinkiin opintojen perässä ja minä jatkoin Kokkolan kanttorin Ritva Göösin opissa.
Ihailin Maria ja ihailen edelleen. Mari on iloinen ja rempseä luonne. Hänen opissaan sain perusohjelmistoa kasaan ja hän rohkaisi minua. Kävin hänellä Helsingissä laulutunneilla myös myöhempinä vuosina. Muistan, kun ensimmäisen kerran sain laulaa jotain saksankielistä liediä. Se oli minulle äärettömän hieno kokemus kun sain laulaa ’oikein kunnon taidemusiikkia’. Ritvan oppilaana mieleen jäivät erityisesti ne kerrat, kun laulutunnit pidettiin pienessä kappelissa. Siellä akustiikka oli aivan uskomattoman hieno. Kanttorin opissa sain myös upeita musiikillisia kokemuksia hänen valtavan hyvän pianonsoittotaitonsa vuoksi.
Kun sitten tuli abi-vuosi, katselin koulupaikkoja ja halusin musiikin ammattiopintoihin. Niihin kuitenkin tarvittiin tehtyjä tutkintoja pohjalle – minulla niitä ei ollut. Pohdin, mitä muuta voisin sitten tehdä.
Ajattelin, että haluan auttaa ihmisiä ja hain opiskelemaan sosionomiksi Poriin. Meitä aloitti 10 opiskelijaa. Koulumme oli hyvin pieni, mutta sitäkin arvostetumpi ja opetussuunnitelmaltaan tehokas. Pääsin silloin myös aloittamaan Porin Palmgren-opistolla. Aamuisin kävin harjoittelemassa laulamista, välissä koulussa, taas treenaamaan, taas opintojen pariin. Päivistä tuli pitkiä jo tuolloin ja opin, että hommaa riittää.
Sosionomiopiskeluaikana sanoin isälleni, että en halua työskennellä aikuisten enkä vanhusten parissa, en osaa työskennellä vammaisten kanssa enkä missään nimessä halua työskennellä päihdepuolella. Erikoistuin lapsiin ja nuoriin – sekä päihdetyöhön. Halusin työskennellä päiväkodissa, mutta usean harjoittelun aikana huomasin haluavani jotain haastavampaa. Ajauduin aikuisten ja kehitysvammaisten vanhusten pariin. Olin asuntolan vastaavana ohjaajana ja nautin joka ikisestä hetkestä.
Sitten muutinkin jo Kokkolaan, työskentelin opettajan sijaisena hetken aikaa kunnes menin varhaisen vuorovaikutuksen tukemis -projektiin töihin aikuisten (ja lasten) pariin. Sieltä minut pyydettiin Päihde-ensikoti Iidaan töihin. Tuolloin olin myös suorittanut laulussa ja musiikin teoriassa tutkintoja tarpeeksi ja hain Kokkolaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan musiikkipedagogiksi. Sanoin, että jos saan paikan, niin valitsen sen. Samana päivänä, kun sain koulupaikan, minulle tarjottiin kolmea vakituista työtä sosionomina. En ollut edes hakenut niitä paikkoja. Halusin niin kovasti laulaa, että valitsin musiikkiopinnot. Sijaistin Ensikoti Iidassa kuitenkin koko opintojeni ajan.
Jos en osaisi laulaa, olisin varmaan vieläkin Iidassa päihdepuolella töissä. Mutta laulu vei minua. Aloitin opintojen loppuvaiheessa myös teattereissa työskentelyn: olen työskennellyt kolmessa eri ammattiteatterissa, joista yksi rakkaimmista on Kokkolan kaupunginteatteri. Eri oopperoissa olen työskennellyt vuodesta 2006.
Tukholman kautta Suomen Kansallisoopperaan
2010 valmistuin Kokkolasta laulunopettajaksi ja sen jälkeen olen opiskellut jatko-opinnoissa ja Kokkolan oopperakoulutuksessa. Muutin tuolloin myös Helsinkiin ja minusta tuli freelancer-laulaja/laulunopettaja. Vuonna 2013 hain maisteriopintoihin Tukholmaan ja pääsin sisään. Asuin yhteensä kolme vuotta kahdessa maassa opiskellen ja töitä tehden. Ensimmäinen soololevyni ilmestyi vuonna 2014. Ruotsissa tein oopperadebyyttini 2013 ja konsertoin paljon eri puolilla Ruotsia. Rakastin Tukholmaa ja rakastan edelleen. Sain siellä tosi vahvan taiteellisen itsetunnon ja se on auttanut paljon minua laulajana.
Kuva: Stefan Bremer
2016 olin siis saanut juuri viran Suomen Kansallisoopperan kuorosta. Olin paluumuuttajana Suomessa ja piti tottua taas suomalaiseen mentaliteettiin. Debyytin solistina tein 2017 Melartinin Aino -oopperan konserttiversiossa Vedenneitona ja samana syksynä olin solistina Rigolettossa. Tänä vuonna lauloin Straussin Ariadne auf Naxos -produktiossa Najadin roolin. Minua piti laulaa sama rooli myös Tanskan Kuninkaallisessa oopperassa Kööpenhaminassa, mutta koronatilanteen takia työpesti loppui kesken harjoitusten. Toivottavasti tilanteen rauhoituttua esitykselle löydetään uudet päivämäärät. Jos kaikki menee hyvin, niin tätä roolia laulan maailmalla myös ensi vuonna 2021.
Italia-debyyttini tein kesällä 2018, kun tein nimiroolin Puccinin Suor Angelica -oopperassa Puccinin kotikaupungissa Luccassa. Tämän jälkeen työskentelin myös Milanossa ja konsertoin ympäri Italiaa. Opettajani tällä hetkellä on Saksassa asuva Monika Hauswalter.
Osaan olla kiitollinen kaikesta elämässäni
Yksi ihailemistani ihmisistä on sopraanolaulaja Anu Komsi. Hän on ollut matkan varrella sekä tiukka että sydämellinen. Olemme keskustelleet paljon musiikista ja laulamisesta sekä myös laulaneet yhdessä eri teoksissa. Hän on seisonut rinnalla ja potkinut eteenpäin.
Olen kiitollinen kaikesta elämässäni. Välillä tietysti toivoin, että olisin saanut jotain helpommalla, mutta toisaalta, kun oikein jotain asiaa haluaa, sen eteen tekee enemmän töitä. Arvostan tätä kaikkea nyt todella paljon. Ilman koulutustani ja työskentelyäni sosionomina en olisi varmastikaan yhtä hyvä ihmisten kanssa. Kohtaamiset siinä työssä olivat hyvin laajoja, koskaan en tiennyt mitä päivä tuo tullessaan tai millaisia asiakkaita kohtaan – ja millä tuulella he ovat. Opin aitoutta.
Elämäni ehkä kovin paikka oli, kun ystäväni sairastui aivosyöpään ja taisteli syöpää vastaan vuosikausia, lopulta parantuen. Se kiitollisuus ja ilo, mikä siitä syntyi kannattelee minua edelleen. Koen, että minun tehtäväni on jakaa tuota iloa eteenpäin oman persoonani ja musiikkini kautta. Se on minun elämäntehtäväni.
Itselleni iloa ja voimaa tuovia asioita on niin monta. Järven ranta. Oma lapsuuden koti – siellä on hyvä levätä ja siellä on rakkautta. Koirani Jade, 13,5-vuotias Bichon frise. Lenkit hänen kanssaan ovat todellisia arkisen oravanpyörän keskeyttäjiä. Sisarusteni lapset ja kummilapset sekä ystävät. Näen kaikkia liian vähän mutta heistä saan valtavan paljon voimaa ja iloa. Urheilu on iso osa minua ja haluan pitää itsestäni huolta. Ja tietysti musiikki ja työni – rakastan laulamista ja lavalla oloa ihan älyttömän paljon. Kaikki saavuttamani on suunnattoman työn tulosta. Olen toteuttanut unelmani. Välillä olen meinannut lyödä hanskat tiskiin, mutta sitten on vaan pitänyt kerätä itsensä ja jatkaa sinnikkäästi eteenpäin.