Kerran kuukaudessa ilmestyvässä blogisarjassa esittelen ihania, lahjakkaita naisia, jotka seuraavat omia unelmiaan, tekevät omannäköistään työtä ja ovat lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Kaikki upeat naiset liittyvät Villipihlajalle tärkeisiin arvoihin sekä teemoihin kuten luonto, tanssi, ilo, kiitollisuus, hyvinvointi, taide ja luominen.
Helmikuun naisena on inspiroiva ja häkellyttävän monipuolinen Anne Jouhtinen. Hän on koreografi, perinnetaiteilija ja luontaisterapeutti, jonka kädenjälki on näkynyt ja kuulunut yli kolmenkymmenen vuoden ajan muun muassa Tanssiteatteri Kaien teoksissa ja Keravan Opistossa. Anne on etsinyt suomalaisuuden juuret elämäänsä ja kokee iloa jakaessaan löytämiään aarteita myös muille.
Minä ja luonto
Liki 60 vuotta olen ollut ihmisenä pienen pieni osa luontoa, mutta riittävän suuri puhumaan sen puolesta. Minun maailmassani nykyisyys rakentuu arvokkaalle kulttuuriperimälle, vanhoille taidoille ja entisaikojen syvälle viisaudelle. Arvoille, jotka eivät perustu ansaitsemiseen, arvoon eikä ihmisen ylivaltaisuuteen. Minun maailmassani kaikki elävät eri olomuodoissaan ovat yhtä tärkeitä, ei ole toinen toistaan huonompaa eikä parempaa. Kärpänen, minä, mänty – mikä tekee meidät niin erilaiseksi? Ei mikään. Kärpänen osaa parhaiten olla kuten kärpäset on tarkoitus olla, minä minuna ja mänty mäntynä. Kuka meistä on arvokkain? Olemme kaikki yhtä arvokkaita. Meillä kaikilla on elämän henki; me synnymme, elämme ja kuolemme. Me tarvitsemme ravintoa, vettä ja valoa. Olemme siis samanlaisia, olemme yhtä. Kaiken pohjana on elämän kunnioitus, sillä yksikään laji ei ole haittaeläin, roskakala eikä rikkakasvi.
Varhaisimmat luontomuistoni liittyvät metsään ja eläimiin. Kissamme toivat haudattavakseni pyydystämiään hiiriä ja rottia, ruoaksi taisivat tuoda laumalleen. Tien varsilta poimin kuopattavaksi kavereita, joita onni ei ollut suosinut. Hautajaisia pidin ahkerasti, se oli luonnollista kuolleiden kunnioittamista. Jokusen kerran taisi kuoppaan menevä jyrsijä jäädä vahingossa paperiin käärittynä taskuuni – äitini ei ollut kovin ilahtunut pyykkipäivänä. Kuljin metsässä kuunnellen lentäviä lampaita (taivaanvuohi, kertoi naapurin vanha setä), kuikuillen noidan mökkiä (paikallinen yrttimummo talossaan metsän keskellä) sekä antautuen mielikuvituksen siivittämiin seikkailuihin. Opittuani lukemaan löysin tietoa Lakota-intiaanien elämästä. Muistin jotain kaukaa menneisyydestä, löysin yhteyden pyhään luontoon sekä kunnioituksen elämää kohtaan – nämä ovat ihmisyyteni peruspilarit.
Tanssi & tarinat
Mielikuvitus on ollut aina suuri osa olemassaoloani, luovuus on ollut sen keino ilmaantua näkyväksi. Mielestäni ihminen syntyy etsiäkseen oman polkunsa toteuttaakseen oman näköisensä elämän maailman muiden ihmisten joukossa. Lapseni johdattivat minut syntyessään uskomattomaan taikamaailmaan, jonka ansiosta en koskaan kasvanut liian aikuiseksi – oma sisäinen lapseni heräsi. Tanssiminen ja koreografiointi tanssialan ammattilaisena olivat ilmaisukeinoni 32 vuotta; Tanssiteatteri Kaien aikuisyleisön ohjelmiston lisäksi lapsille suunnatut teokset olivat hyvin hyvin tärkeä osa tanssillista työtäni. Vuosien saatossa liike yksinään ei enää riittänyt; liike itsessään ei ollut kyllin laaja ilmaisullinen keino tuoda nähtäväksi itselleni tärkeitä asioita. Sukelsin suomalais-ugrilaiseen myyttiperimään syventäessäni innoituksiani taiteelliselle toiminnalleni, loin näkyväksi naishahmoja suomalais-kalevalaisista tarinoista ja kiersin kertomassa vanhoja tarinoita lapsille.
Käsillä luominen
Kaipasin jotain uutta luovuuteeni, aloin luoda kehollisuuden lisäksi käsilläni. Koska eläimet olivat lapsesta lähtien itselleni tärkeitä kumppaneita luonnossa, aloin opiskella vuodesta 2007 eläinkonservaattorin opissa ihmisen toimesta kuolleiden eläinten nylkemistä, luiden ja kallojen työstämistä – aloin tehdä taidetta pyhästä materiaalista tuodakseni kunniaa kuolleille. Tämä ei tietenkään riittänyt minulle, joten suoritin Mynämäen taide- ja käsityöteollisessa opistossa käsityöntekijän ammattitutkinnon 2014–2016, erikoisalanani perinnenahat. Tämän lisäksi suoritin Taito Uusimaa ry:n Käsityön taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän perus- ja syventävät opinnot 2009–2016 saaden käyttööni tekniikoita betonista risuihin, mosaiikista villan huovutukseen, kirjonnasta metallin juottamiseen muutamia aiheita mainitakseni. Kaiken lisäksi olen kokenut tärkeäksi opetella kehräämistä, kynttilöiden tekoa, kierrätystaiteilua, runoilua, musiikin tekemistä, pirta- ja lautanauhojen tekemistä, hitsaamista…ylipäätään kaikkea mikä on vanhaa käsityöperinnettä.
Elämän osat
Taiteellisen työni ohessa opetan innostukseni kohteita muille; vedän mm. kalannahka- ja luutyökursseja Keravan Opistossa, siellä olen opettanut jo aikaa ennen nykypäivän horta- ja vegaanitietoisuutta myös luonnon yrttien sisäisestä ja ulkoisesta käytöstä sekä kasviruokailusta. Valmistuin fysioterapeutiksi 1983, jonka lisäksi olen kouluttautunut laajasti luontaislääketieteen puolella ja toiminut kouluttajana alalla. Teen yrittäjänä työtä hoitoasiakkaiden parissa – terapiatyössäni jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, jonka kohtaaminen on ensisijaisen tärkeää ja siksi se on itselleni mieluista työtä. Mitä enemmän ikävuosia kertyy, sitä upeampaa on jokainen tietoisesti ja mielekkäästi vietetty päivä, elämän maku ja ymmärrys lisääntyy – ikääntyminen ei ole ollenkaan tyhmempi juttu nuoruutta ja pintaa ihannoivassa länsimaalaisessa kulttuurissa.
Iloa ja voimia saan edellisten aiheiden ohella metsälenkeiltä koiran kanssa, hiljaisuudesta sekä valokuvauksesta. Kamera avaa minulle aivan uuden ulottuvuuden luontoon, keskityn pienen pienten asioiden ja yksityiskohtien kuvaamiseen. Siksipä kuljen kesäaikaan metsässä yksin kameran kera, saatan kuluttaa tunnin edetessäni 10 metriä – makaan mahallani zoomaamassa pikkuruisten sienten lakkeja, kukkia ja muurahaisia. Luonto on häkellyttävän kaunis ja maailma täynnä suloisuutta, jos sitä osaa katsoa ja nähdä. Hiukan kyyniseksi vai sanoisinko realistiksi heittäytyessäni voin sanoa kulkevani koko ajan kauemmas ihmisen luomasta keinotekoisesta maailmasta. Kaipaan kauneutta, kiireettömyyttä ja yksinkertaisia iloja elämääni. Niitä on vapaasti ja ilmaiseksi tarjolla, jos niitä haluaa löytää. Minä olen etsinyt suomalaisuuden juuria elämääni ja koen iloa jakaessani löytämiäni aarteita.
Elän mielestäni syvässä yhteydessä pyhään luontoon ja sen näkymättömiinkin olemuspuoliin, shamanistinen ja animistinen maailmankuva on itselleni luonnollista. Suurta iloa tuottaa talviruokintani kaikenmoisille kavereille; pihapiirissä viihtyvät linnut, oravat ja jänikset. Metsän väki saa oman osansa huolenpidosta; porkkanat, omenat ja nylkyroippeet auttavat talvikuukausien yli. Kesällä pihaelämää sulostuttavat oravan ja lintujen poikueet, hyönteishotellien asukkaat sekä lavaviljely.
Kevään aikana aukeavat Annen uudet nettisivut: annejouhtinen.com
Kuvat Anne Jouhtinen ellei muuta mainita.