OVATKO NOKKONEN JA VOIKUKKA LÄPEENSÄ TUTTUJA? HALUAISITKO JO HIEMAN VAIHTELUA?
Ruokaa ja rohtoja rakkaudella -verkkokurssilla syvennetään Villipihlajan peruskurssilla (tai muualla) syntynyttä rakkautta Suomen luonnon superfoodeihin: herkullisiin ja monikäyttöisiin villivihanneksiin ja -yrtteihin!
Kurssilla opit kymmenen uutta ruuaksi, mausteeksi ja rohdoksi sopivaa kasvia, jotka on tarkoin valittu turvallisuuden, terveellisyyden, käytettävyyden ja yleisyyden perusteella. Saanko esitellä:
Lempeä lillukka, pirteä peltokanankaali, rento maahumala, aromaattinen mesiangervo, villi vadelmanlehti, makoisa mansikanlehti, hienohelma litulaukka, peltojen kuningatar puna-apila, tähtisilmä pihatähtimö ja rautainen piharatamo.
Karoliina johdattaa sinut näiden kasvien saloihin napakoiden ja viihdyttävien videoiden (40 klippiä, yli 50 min.), kuvien ja tekstien avulla. Kurssi sisältää kasvien yleisesittelyn, tunnistamisen, näköislajit, keruupaikat, keräämisen, käytön ruokana, muun käytön, säilönnän sekä varoitukset. Kun tutustut näihin kasveihin rauhassa kuin uusiin ystäviin huomaat, että joistain niistä tulee hyvänpäivän tuttuja ja joistain elinikäisiä sydänystäviä. Tule kurssille ja opi, mille kasville sinun sydämesi sykkii!
Jatkokurssilla opit myös uuden säilömismenetelmän, hiostamisen, saat reseptejä ruokiin ja hoivatuotteisiin. Kurssin aikana sinulla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä Karoliinalle kurssin aiheista. Lisäksi Villipihlajan villivihanneskursseilla käyneet voivat kysellä, keskustella ja jakaa kokemuksiaan kurssien sisältämistä kasveista ja aihepiireistä Villipihlajan suljetussa Facebook-ryhmässä. Ryhmässä voi myös jakaa reseptejä ja valokuvia, inspiroida ja inspiroitua sekä ilahduttaa muita. Kurssi on käytössäsi kymmenen viikkoa ja sen hinta on 39 €.
Lue lisää kurssista ja osta se suoraan Villipihlajan verkkokurssisivustolta!