Kerran kuukaudessa ilmestyvässä blogisarjassa esittelen ihania, lahjakkaita naisia, jotka seuraavat omia unelmiaan, tekevät omannäköistään työtä ja ovat lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Kaikki upeat naiset liittyvät Villipihlajalle tärkeisiin arvoihin sekä teemoihin kuten luonto, tanssi, ilo, kiitollisuus, hyvinvointi, taide ja luominen.
Heidi Vilkman on monipuolinen tarinankertoja sekä taiteilija, joka rakastaa ja kunnioittaa luontoa. Vahva luontoyhteys näkyy kaikessa: paperinleikkauksessa, maalauksissa, piirroksissa, printtien suunnittelussa ja uniikin Elämän puu -nimisen keijukaismökin rakentamisessa. Elämä on vienyt Heidin asumaan Skotlannin ja Lontoon jälkeen Pohjois-Englannin kumpuileville vihreille nummille. Mutta minne elämä seuraavaksi kuljettaa – sitä ei tiedä vielä kukaan.
Lapsuus maaseudulla fantasiaolentoja piirrellen
Olen suomalaissyntyinen taiteilija. Olen kotoisin Nurmijärven Lepsämästä, jossa leikin ja vietin ensimmäiset 19 vuotta elämästäni. Vaikka kotimme sijaitsikin aika lähellä pääkaupunkia, asuin ihan maaseudulla, toisin sanoen ’skutsin keskellä’. Marjojen ja sienten kerääminen, puissa kiipeily, metsässä leikkiminen ja puumajan rakentelu kuuluivat vahvasti lapsuuteeni. Olin jo varhaisessa iässä kietoutunut metsän magiaan ja piirtelin kuvia kaikenlaisista fantasiaolennoista. Jo ihan pienestä asti halusin olla taiteilija.
Unelmoin kymmenvuotiaasta lähtien ulkomailla asumisesta. En tiedä miksi, mutta joku iso pieni ääni sisälläni tiesi, että Suomen maarajat eivät voi minua pidätellä. Viidennellä luokalla pientä kyläkoulua käydessäni lainasin kirjastoautosta kaikki englanninkieliset kirjat ja opiskelin iltaisin parinsadan epäsäännöllisien verbien taivuttelua tietosanakirjan sivuilta.
Maailma avautui opiskeluiden myötä
En päässyt opiskelemaan graafista suunnittelua tai suomen kieltä. Mutta 90-luvun loppupuolella Suomen liittyessä EU:hun minulle avautui uusi maailma ja uudet mahdollisuudet. Hain ex tempore opiskelemaan elokuvan tekoa kolmeen Iso-Britannian yliopistoon ja minut hyväksyttiin niihin kaikkiin. Valitsin kodikseni Edinburghin, joka oli tehnyt minuun ihanan vaikutelman käydessäni siellä muutama vuosi aikaisemmin poikakaverini kanssa.
Skotlannissa asuessani ja opiskellessani paikallinen luonto teki minuun ison vaikutuksen. Ylämaan osittainen karuus mutta myös jylhyys sai minut usein hiljaiseksi – hyvällä tavalla. Opiskelujeni jälkeen tulin raskaaksi. Vaikka tarkoitus oli palata takaisin Suomeen, niin sinne Skotlantiinpa sitten jäin. Poikani ollessa alle kahden vuoden ikäinen, aloin miettimään että nyt pitäisi varmaan tehdä jotain, ettei ala sammaloitumaan. Hain opiskelemaan Lontooseen taiteiden maisterin tutkintoa varten. Puoli vuotta sen jälkeen muutimme Lontooseen, jossa en ollut käynyt kuin muutaman kerran. Emme myöskään tunteneet sieltä ketään. Olin aloittanut nollasta aikaisemminkin, joten mikäs siinä!
Lontoossa v.2004 valmistuin taiteiden maisteriksi dokumenttielokuvalinjalta. Dokumenttielokuva, jonka tein päättötyönä sai ulkomaisen palkinnon ja kiersi festivaaleilla maailmaa. Tein myös Ylelle dokumenttielokuvan thaimaalaisista marjanpoimijoista, jossa seurasin kolme kesää heidän elämäänsä Thaimaassa ja Suomessa. Tuon aika raskaan elämänvaiheen aikana aloin miettimään uudelleen uravalintaani. Tarinoiden kertominen oli minulle tosi rakas juttu, mutta tuntui, että käytin suuren osan ajastani rahan ‘kerjäämiseen’ televisio- ja elokuvatuottajilta. Se tuntui ahdistavalta, koska halusin oikeasti tehdä asioita enkä vain odotella huomista päivää. Jonkin aikaa asiaa mietittyäni, päätin lopettaa elokuvien tekemisen ja tehdä ihan mitä minua vain huvittaa. Eli kaikkea luovaa, mitä olen aina halunnut kokeilla, mutta en ole koskaan ’uskaltanut’ tai ehtinyt. Tekosyitähän riittää aina.
Ei enää tekosyitä, vaan rohkeasti omannäköistä elämää ja taidetta
Joten viimeisen kymmenen vuoden aikana olen opiskellut korusepäksi ja keramiikoksi, aloittanut uudelleen piirtämään ja maalaamaan ja leikkaamaan paperia. Olen lopettanut kaiken muun työnteon, paitsi taiteilun, joka on nyt leipätyöni. Asun nykyään Pohjois-Englannissa pienessä laaksossa kumpuilevien nummien keskellä kahden lapseni kanssa. Pyöritän nettikauppaa ja teen taidetta yrityksille ja yksityisille. Elämä ei ole aina helppoa tai yksinkertaista, mutta olen oman onneni seppä. Rakastan sitä, että olen vapaa ja luovuudellani ei ole mitään rajoja tai rajoitteita.
Luonto on hyvin lähellä sydäntäni – suomalainen ja englantilainen. Käyn säännöllisesti Suomessa lapsuudenmaisemissani. Rakensin sinne myös omin käsin luonnonmukaisen keijukaismökin nimeltä Elämän Puu. Sekin oli yhdenlainen unelma, joka syntyi tarpeesta tehdä käsillä jotain kaunista, mutta paljon normaalia isommassa skaalassa. Koska teen myös keramiikkaa, minusta ajatus itsensä toteuttamisesta taiteellisen rakennuksen kautta oli jotenkin uskomattoman inspiroiva! En tietenkään ollut koskaan rakentanut mitään, mutta tiesin, että jotenkin näistä luonnonmateriaaleista syntyy herkullinen soppa. Ja niinhän niistä syntyikin. Uniikki keijukaisenmökkini seisoo nyt siellä metsän rajassa, jossa leikin lapsuuteni ja etsiskelin menninkäisiä. Luontoäiti on inspiroiva ja antaa voimaa. Sitä voimaa voi käyttää niin moneen asiaan ja se tekee omasta taiteestani ja tuotteistani hyvin persoonallisia. Luontoäiti on myös ikuistettuna mökkini sisäseiniin, jonne sen askartelin – savella ja hiekalla tietenkin! Mökin ulkoseinässä on elämän puu -reliefi ja toisella puolen savesta tehty lohikäärmeen muotoinen pizzauuni, jossa paistuu mahtavat kiviarinapizzat.
Vaikka olen aina ollut luova ja halunnut olla taiteilija, niin vasta viimeisen 7–8 vuoden aikana olen todella päästänyt villin luonteeni valloilleen. Ymmärrän itseäni paremmin, tiedän vahvuuteni ja heikkouteni enkä välitä enää paljonkaan siitä mitä muut minusta ajattelevat. Yritän elää elämääni rehellisesti ja tunteitani kuunnellen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö elämä olisi haasteellista. Olen käynyt elämässäni läpi kaksi eroa, kolme isoa muuttoa, työhuoneeni ja kotini on tulvinut asumiskelvottomaksi – ja kerran, pari on meinannut tulla oikea hermoromahdus. Mutta senkin jälkeen ja kaikesta huolimatta tiedän, että sisälläni on vahva ihminen – vahvempi kuin mikään ulkoinen seikka, vaikea tapahtuma tai negatiivinen ajatus. Osaan enemmän kuin uskon ja tiedän enemmän kuin ymmärrän. Olen kasvanut metsän keskellä, haluten sieltä teininä kovasti pois. Olen asunut kaupungeissa, lopulta haluten takaisin sinne metsän rauhaan. Olen utelias ja kokeilen helposti asioita, vaikka ne usein vähän pelottavatkin.
Pyrin luomaan taiteellani omannäköiseni, vähän taianomaisen yhteyden luontoon. Sellaisen, mikä minulla oli pienenä lapsena metsässä seikkaillessani, kun kurkin kivien alle ja tutkin tarkkaan kukkien terälehtiä. Niin kuin Albert Einstein sanoi, ‘Look deep into nature, and then you will understand everything better.’
Luonto taiteilijan inspiraation lähteenä
Luonto antaa minulle mielenrauhaa, voimaa, inspiraatiota, arjen irtiottoa, kauneutta, raakaa hulluutta, ymmärrystä, taianomaisuutta, terveyttä, iloa ja seikkailua. En voisi kuvitella elämää ilman luontoa tai luovuutta – minulle nuo kaksi asiaa ovat täysin sitoutuneita toisiinsa. Yritän sen takia myös ottaa luonnon huomioon tuotteissani, esimerkiksi vähentämällä muovin minimiin ja käyttämällä pääasiassa kierrätysmateriaaleja tuotteissani. Selviämme ihmiskuntana ainoastaan luontoa kunnioittamalla ja sen kanssa leikkimällä (ei riistämällä). Yritän tuoda tätä leikkisyyttä, kauneutta ja uteliaisuutta esiin kaikessa tekemisessäni.
Olen tänä vuonna alkanut tekemään enemmän suunnittelutöitä ja haluan tulevaisuudessa keskittyä kangas- ja tuotesuunnitteluun. Siinä yhdistyvät kuvitustaitoni, mutta myös tarinankerronta, alkuperäinen koulutukseni. Jollakin lailla tiedän, että tämä uusi urasuunnitelma, joka muotoutuu sisälläni, on minun tapani irtautua arjesta ja paikasta; olla vapaa asumaan ja tekemään töitä mistä päin maailmaa tahansa. Suunnitelmissani on laittaa nokka kohden jotain muuta maata seuraavan viiden vuoden sisällä. Englanti ja Brittein saaret ovat rakkaita minulle, mutta elämässä on vielä lisää elettävää. Annan elämän ja luovuuteni kuljettaa minua, sisäistä ääntäni kuunnellen. Mielenkiintoista nähdä minne se minut johtaa….
www.instagram.com/heidivilkmanartist
www.facebook.com/heidivilkmanartist
Kaikki kuvat: Heidi Vilkman