Kerran kuukaudessa ilmestyvässä blogisarjassa esittelen ihania, lahjakkaita naisia, jotka seuraavat omia unelmiaan, tekevät omannäköistään työtä ja ovat lahjakkaita siinä, mitä tekevät. Kaikki upeat naiset liittyvät Villipihlajalle tärkeisiin arvoihin sekä teemoihin kuten luonto, tanssi, ilo, kiitollisuus, hyvinvointi, taide ja luominen. Halusin myös kysyä, mikä tuo näille naisille iloa ja antaa voimaa.
Joulukuun ihana nainen on isosiskoni Riia Laitinen. Riia on alun perin sairaanhoitaja, joka kymmenisen vuotta sitten päätti jatkaa äitimme kynttiläyritystä. Tänä vuonna nämä Karoliina-kynttilät täyttävät 40 vuotta. Upea kynttiläpaja myymälöineen sijaitsee Lappeenrannassa perheen kotipihan kulmassa sijaitsevassa entisessä navetassa. Viime vuonna pajan pihapiirissä pidettiin ensimmäistä kertaa myös Villipihlajan Villivihanneskurssi. Ensi kesän Villivihannesten alkeiskurssi järjestetään 13.6.2020.
Sairaanhoitajasta kynttiläntekijäksi, miksi ja miten?
Olen kynttiläntekijän tytär, eli olen elämäni elänyt kynttilöiden kanssa. Kynttiläntekijän ura ei kuitenkaan käynyt mielessänikään. Ollessani kolmannen lapseni kanssa äitiyslomalla kotona paluu kolmivuorotyöhön ei enää tuntunutkaan kovin houkuttelevalta, vaikka työstäni kovasti pidinkin. Äitini suunnitteli siinä vaiheessa eläköitymistä kynttilähommista ja mieheni heitti ohimennen ilmoille ajatuksen äitini työn jatkamisesta. Muistaakseni nauroin silloin koko ajatukselle. Ajatus jäi kuitenkin mieleeni ja alkoi hiljalleen kiinnostaa enemmän ja enemmän.
Ihan kylmiltään en sentään sairaanhoitajan tutkinnolla hypännyt kynttiläyrittäjäksi. Suoritin työn ohessa Yrittäjän ammattitutkinnon, jota nyt parasta aikaa täydennän erikoisammattitutkinnolla. Opiskelu on mukavaa vastapainoa työlle ja laittaa väkisin ajattelemaan asioita uusin silmin. Koen opiskelun erittäin virkistäväksi ja tarpeelliseksi, etten jämähdä vanhoihin kaavoihin.
Mutta tässä sitä nyt ollaan, yhdestoista vuosi menossa yrittäjänä. Olen tosi tyytyväinen, että uskalsin lähteä kokeilemaan uutta. Suuria taloudellisia riskejä en joutunut ottamaan ja sain alkuun vetoapua äidiltäni. Tykkään työstäni kovasti ja olen edelleen tyytyväinen päätökseeni vaihtaa alaa. Karoliina- kynttilä viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuotta. Mielessä on paljon uusia kivoja asioita, katsotaan mitkä niistä toteutuvat!
Mikä työssäsi on parasta ja antoisinta?
Parasta tässä työssä on työn monipuolisuus. Siihen kuuluu kynttilänvalun lisäksi todella paljon muutakin. Esimerkiksi messuilua, kynttilänvalutapahtumia ryhmille, myymälänhoitoa, asiakaskontakteja, yhteistyökuvioita, myyntiä, markkinointia, pakettien toimittamista sekä lukuisia kilometrejä autolla ajoa.
Mikä tuo elämääsi iloa ja antaa voimia?
Iloa ja voimia saan arjen pienistä asioista, läheisistä ja kissanronteista. Kiireisenä arkena aamukahvi kynttilänvalossa antaa päivälle vähän pehmeämmän alun. Yleisesti ottaen ulkoilu, etenkin metsässä ja metsätaipaleilla saa mielen aina rauhoittumaan. Näin pimeään vuodenaikaan parasta on lenkin jälkeen päästä saunaan, syödä hyvää iltapalaa kynttilän valossa ja kömpiä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Kevään tullen piha- ja kasvihuonehommat vievät voiton jopa saunomisesta.
Miten joulu näkyy kynttiläntekijän perheessä?
Kynttilät ja joulu kuuluvat yhteen. Uskallan väittää, että melkein kaikissa kodeissa poltetaan jouluna kynttilöitä. Kynttilät tuovat pehmeää valoa, lämpöä ja rauhoittavat tunnelmaa.
—
Villipihlajan elämyksiin lahjakortteja
6 ihanaa asiaa joulukuussa -blogikirjoitus